perjantai 4. elokuuta 2017

Sadepäivän sulo: Chocolate Chip Banana Bread

Banaanikakku maapähkinävoikuorrutteella

Taas yksi kesäinen sadepäivä. Niitä on riittänyt mutta niin on myös kauniita iltoja ja aurinkoa. Mikäpä mukavampaa sadepäivän puuhaa kuin leipominen. Nyt oikein urakoin, kun tein sekä omenablondieita että tätä suklaahippubanaanileipää. Samalla uuninlämmityksellä tein myös pitkään toivottua moussakaa. Kaikki reseptit löytyvät täältä blogista. Taisi olla jotain leivontapaineita purkamatta.

Vaikka kesää onkin vielä jäljellä, kolkuttelee syksy jo ovelle. Koulun alkuun on alle viikko, ja kohta täytyy päästää esikoinen maailmalle koulun penkkiä kuluttamaan, mikä on pelkästään hienoa. Vaikka kaikilla on varmasti koulusta myös vaikeita muistoja ja osalla todella raskaitakin, näen koulussa paljon hienoja asioita. Minulla on peruskoulusta hyviä muistoja ja koen saaneeni sieltä paljon tukevia eväitä elämään. Mitä kaikkea opittavaa ja koettavaa onkaan edessä, mistä pieni mieli ei vielä tiedä mitään! Lisänä tietysti uusia kavereita, itsenäistymistä ja maailman avartumista. Onneksi koulumatka on lyhyt, turvallinen ja korkeiden lehmusten suojaama. Toivottavasti kouluyhteisö ottaa lämpimästi meidän pienet vastaan.

Kun on syksy mielessä, taipuivat leivonnaisetkin jo syksyiseen suuntaan. Toisaalta kesän herkut taitavat olla hieman myöhässä. Ainakaan metsämustikkaa en ole vielä myynnissä nähnyt. Mutta vielä tulee syksyn omenasato ja lopulta myös pimenevät illat sekä monella suklaan kaipuu. Silloin voi pyöräyttää nopean banaanikakun, johon ainekset löytyvät helposti mistä tahansa lähikaupasta. Alla myös maapähkinävoikuorrutteen ohje. Kokeilin siihen 3% Philadelphiaa ja mielestäni toimi oikein hyvin. Kuorrute jämäköityi hyvin jääkaapissa. Kakku maistui samana päivänä ja seuraavana jopa paremmalta. Kuulemma kakku on kahvin kanssa erinomaista ja maistui kyllä myös tumman teen parina oikein kivasti.

Suklaahippubanaanikakku eli Chocolate Chip Banana Bread

2 munaa
1/4 kuppi öljyä tai juoksevaa margariinia
1/4 kuppi muscovadosokeria
1/4 kuppi hienoa sokeri
1 1/2 kuppi täysjyvä- ja tavallisia vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl kanelia
3 kypsää banaania
0,5 dl kookos-/manteli-/tai muuta kasvimaitoa tai rasvatonta maitoa
100 g tumma suklaata tai maitosuklaata rouhittuna

Lämmitä uuni 175 asteiseksi. Voitele leipävuoka margariinilla ja jauhota korppujauhoilla. Muussaa banaanit haarukalla. Sekoita kuivat aineet keskenään ja rouhi suklaa. Vatkaa munat kevyesti ja lisää sekaan sokeri ja vatkaa sekaisin. Vatkaa sekaan myös öljy tai juokseva margariini. Sekoita banaani, kuivat aineet, suklaa ja maito munaseokseen. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista n. 45 minuuttia kunnes tikulla kokeiltuna taikinaa ei jää tikkuun.

Tuorejuusto-maapähkinävoikuorrute

1/4 kuppia pehmeää Keiju 70%
1/2 kuppi maapähkinävoita tai mantelivoita
1/8 kuppi Philadelphia 3% tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
1 kuppi tomusokeria

Vatkaa margariini vaaleammaksi. Vatkaa sekaan maapähkinävoi ja tuorejuusto. Lisää tomusokeri siivilän läpi seokseen vatkaten ja sekoita joukkoon lopuksi myös vaniljasokeri.



sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Perinneherkkuja "laimennettuna": kaalipataa jauhelihalla ja quornilla

Kaalipata valmiina uuniin
Jauheliha - tuo lapsiperhearjen ruokapöydän vakiovieras - taipuu moneen, mutta niin, se on lihaa. Suomalainen syö keskimäärin 80 kg lihaa vuodessa. Tietysti osa tästä menee hävikkiin mm. syömättömänä ruokana. Kuitenkin lihan kulutuksen kasvu on tosiasia, joka ei ole kasvisruokabuumissa hidastunut, vaan käyrät näyttävät jatkavan nousujohteisina nyhtökaurasta ja härkiksestä huolimatta.

Moni meistä lapsiperheiden ruokahuoltajista pohtii, miten punaisen lihan määrää voisi vähentää. Suomalaisissa ravitsemussuosituksissa aikuisille suositellaan enintään 500 g punaista lihaa viikossa. Lapsille tietenkin iän mukaan tätä vähemmän. On totta, että broilerin käyttö on lisääntynyt, mutta varmasti monen perheen kestosuosikkeihin kuuluvat silti jauhelijakastike, makaronilaatikko ja lihapullat. Meilläkin syödään jauhelihaa, joka on yleensä luomunaudan jauhelihaa. Valinnalla ei ole ravitsemuksellisia taustoja, vaan ne liittyvät eläinten olosuhteisiin. Koska luomubroileria on nykyään paremmin tarjolla, syömme broileria useammin kuin ennen ja broileripullat ovat meillä vakiosapuskaa. Kuitenkin suomalaiset perinneherkut kuten makaronilaatikko tai kaalilaatikko maistuvat meillä kaikille. Pataruuat ovat myös helppoja valmistaa: aineet pataan, pata uuniin alhaiseen lämpötilaan pariksi tunniksi ja nam, herkkuruoka on valmista.

Tätä kaalipataa tein pari viikkoa sitten uudesta kaalista, sipulista ja porkkanoista. Mukaan laitoin jauhelihaa, quornia ja punaisia linssejä. Sekoittamalla jauhelihan sekaan quornia, soijarouhetta, linssejä tai papuja, voin vähentää lihan määrää, mutta en luovu proteiinista. Lisäksi pavut ja linssit ovat terveyttä edistävää ruokaa. Yleensä laitan quornia tai pakastettua soijajauhista yhteen laatikkoon tai pataan n. puoli pussia eli n. 150 g. Lisäksi laitoin tähän pataan 1 dl punaisia linssejä. Riisin tilalla oli ohrasuurimoiden ja tumman puuroriisin seosta kuidun määrän lisäämiseksi. 

Tietenkään lihaa ei ole pakko laittaa ollenkaan, vaan koko padan voi tehdä vegaanisena. Kuitenkin monet pitävät lihan mausta, eivätkä muutenkaan ole taipuvaisia purismiin. Vaikkei lapsia yleensä kannata huijata syömään jotain heille vierasta, ei minusta ole mitään väärää "laimentaa" liharuokia kasvipohjaisilla proteiinivalmisteilla. Lapsen voi ottaa mukaan ruuanlaittoon, ja näyttää hänelle, mitä kaikkea pataan laitetaan. Vaikkei ruuasta näin tulekaan kasvisruokaa, vähenee syödyn lihan määrä väistämättä ja samalla linssien ja muiden kasviproteiinilähteiden käyttö lisääntyy ilman erillisiä kasvisruokapäiviä. Olisi kiva kuulla myös muiden kokemuksia liha- ja kasvisruokien uusista ja arjessa toimivista yhdistelmistä.

Kaalipata

keskikokoinen kaali suikaloituna
2 sipulia hienonnettuna ja kuullotettuna
pala valkosipulia
pari porkkanaa
1,5 dl täysjyväriisi-ohraseosta
1 dl punaisia linssejä
300-400 g jauhelihaa ruskistettuna
150 g quorn färsiä tai soijapohjaista jauhista
(lihaliemikuutio)
siirappia oman maun mukaan
vettä
mustapippuria, valkopippuria
meiramia reilusti
timjamia ja basilikaa
suolaa, jos haluaa

Lämmitä uuni n. 150-175 asteeseen. Ruskista jauheliha ja kuullota sipuli. Suikaloi kaali. Keitä riisi-ohraseos paketin ohjeen mukaan. Seassa voit keittää myös linssit. Pane kaikki ainekset pataan ja lisää jonkin verran vettä. Hauduta pataa n. kaksi tuntia, kunnes kaali on pehmentynyt. Sekoita välillä ja lisää vettä tarvittaessa.

Valmista kaalipataa

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Porkkanamuffinit

Porkkanamuffinit

Se olisi sitten kesä, vaikka kylmä, niin kesä kuitenkin. Koulussa riitti hommaa koko talveksi ja keväälläkin ihan toukokuun loppuun saakka. Kaikki opinnot Terveystieteen kandidaatin tutkintoa varten pitäisi olla nyt kasassa. Näin hujahti kolme vuotta. Syksyllä vuorossa sukellus syvälle ravitsemusterapeutin opintoihin. Viime päivät on olleet sen verran tuulisia ja viileitä, että mieli melkein karkaa jo syksyyn, mutta eipä hoppuilla. Vielä on kesä ja lomaa jäljellä, ja jospa ehtisin jotain ruokajuttuja toteuttamaankin, nyt kun rasvahappojen molekyylibiologiasta voi pitää hetken taukoa.

Yleensä tykkäisin leipoa yksin. Minusta on ihanaa, kun on aikaa ja rauha toteuttaa jokin resepti joko sellaisenaan tai hieman muunneltuna. Oma tahti, keskittyminen, maistelu, haistelu ja askeleitten seuraaminen kohti aistit täyttävää lopputulosta. Jonkun muun "apu" voi joskus tuntua suorastaan invaasiolta omassa tilassa ja polulla, jossa tekemisen rytmillä on oma merkityksensä. Lasten kanssa leipoessa omaa rytmiä on aina hiljennettävä ja toisaalta oltava tarkkaavaisesti joustava sykäyksille ja rykäyksille, kun jauhot sulahtavat sekaan liiallisella vauhdilla (ja osa tietysti lattialle) tai taikinaa halutaan sekoittaa aina vaan. Aina ei ole jaksuja eikä halua, ja silloin sanon, että leivon nyt yksin. Mutta välillä tehdään yhdessä, minä ja 2- ja 7-vuotiaat femmet porukalla. Tällä kertaa leivottiin porkkanamuffineita. Korvattiin tuorejuustokuorrutus kerma-rahkavaahsolla. Oon muuten joskus raskausaikana tehnyt porkkanakakun päällistä ilman tuorejuustoa. Pitänee kokeilla sitä taas joku kerta.

Tämä resepti on yhdistelmä netistä löytämistäni. Etsin tavanomaista, mutta kuitenkin jotain vähän erilaista. Useissa amerikkalaisissa resepteissä oli mukana omenasosetta. Laitoin sitä myös tähän, sellaista 100% omenaa, joka on aika hapanta mutta myös makeaa. Mausteina ovat kaneli ja muskottipähkinä ja pähkinöiden tilalla tällä kertaa mantelijauhoa. Koska muutettiin juuri uuteen kotiin, ei nykyinen uuni ole minulle vielä ihan tuttu, ja tuntui, että näitä sai paistaa ja paistaa, joten paistoaika kannattaa tsekata oman uunin mukaiseksi. Lisäsin myös alla olevaan reseptiin hieman jauhoja, koska niitä oli ehkä mielestäni vähän liian vähän. Jauhoista puolet on täysjyvää, koska niistä tulee makua ja myös kuituja. Koska muffinit ovat muutenkin jo tummat, ei jauhojen värikään haittaa.

Ehkä ensi kerralla kokeilen taas appelsiinia taikinaan ja lemon curdia kuorrutteeseen. Jossain reseptissä oli mukana myös rusinoita, joka oli minusta vähän erikoista. Omenasoseen tilalla voi kokeilla ananasmurskaa. Onnistuneita ja mukavan mausteisia.

Porkkanamuffinit (n. 16 kpl)

3 munaa
200 g sokeria (1/2 muscovadoa ja 1/2 tavallista tai oman maun mukaan)
200 ml rypsiöljyä
1 tl vaniljasokeria
n. 200 g raastettua porkkanaa
1/2 dl omenasosetta
200 g vehnäjauhoja (1/2 täysjyvää ja 1/2 tavallista)
1 tl soodaa
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
ripaus muskottipähkinää
100 g mantelijauhoa
ripaus suolaa

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet. Lisää öljy muna-sokerivaahtoon norona koko ajan vatkaten. Lisää jauhoseos ja omena sekoita. Lisää porkkana ja sekoita tasaiseksi. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 18-20 minuuttia.

Päällinen

purkki Floravispiä
1/2 purkkia jäykempää rahkaa
ripaus sokeria ja vaniljasokeria
elintarvikeväriä
(1/2 tl sitruunamehua ja kuorta tai hieman lemon curd -tahnaa)

Vatkaa vispi vaahdoksi ja sekoita joukkoon rahka sekä sokerit, lisää sitruunamehu/lemon curdia. Sekoita joukkoon juoviksi elintarvikeväri. Pursota muffineille.


perjantai 10. helmikuuta 2017

Vegaaninen brownie aquafabasta



Vegaaninen brownie aquafabasta

Yli vuosi siihen meni, että löytyi inspiraatio, aikaa ja tilaisuus kokeilla aquafabaa leivonnassa. Varmasti sadat kikhernepaketit on kulkeneet tänä aikana meidän keittiön läpi ja nyt vihdoin liemi ei päätynyt viemäriin vaan huipuksi leivonnaiseksi. Niille, joille aquafaba on tuntematon raaka-aine, kerrottakoon, että kyseessä on kikhernesäilykkeen (tai muiden papujen) keitin- tai säilöntäliemi, jota käytetään kananmunan valkuaisen tapaan. Kuten varmasti kaikki kikherneitä käyttäneet ovat huomanneet, säilöntäliemi vaahtoaa kikherneitä huuhdottaessa. Siten ehkä vähän yllättäenkin aquafaban ominaisuuksia ei ole ymmärretty käyttää hyödyksi leivonnassa. Aquafabaa voi käyttää sekä makeissa että suolaisissa leivonnaisissa ja netistä löytyy paljon ohjeita ja videoita sen käyttöön. Lisää tietoa mm. koostumuksesta löytyy esim. aquafaba.com -sivulta.

Tutustuin muutamaan ohjeeseen ja pohdin aluksi marenkien tekemistä, mutta sitten ajattelin, että haluan testata tätä vähän "raskaammassa" leivonnassa. Halusin nähdä, miten hyvin vaahto kestää sekoittamista ja jauhojen sekä muiden raaka-aineiden lisäämistä. Useissa ohjeissa vaahtoon lisättiin viinikiveä (cream of tartar) parantamaan vaahdon rakennetta. Viinikivi auttaa vaahtoa kestämään paremmin käsittelyä ja kuumuutta. Valitettavasti viinikiveä ei ollut minulla kaapissa, joten en sitä päässyt testaamaan. Jospa löydän viinikiveä jostain, niin voin kokeilla vaahdon tekoa myös sen kanssa. Ehdottomasti lisään sen hankittavien aineksien listaan.

Jossain ohjeessa lientä suositeltiin keitettäväksi kasaan ennen vaahdottamista, mutta osassa liemi vatkattiin sellaisenaan. Keitin lientä n. 10 minuuttia ja annoin sen hetken jäähtyä. Vaahto vatkautui muutamassa minuutissa, vaikka ohjeissa usein kehotettiin vatkaamaan aquafabaa kärsivällisesti pitkään ja hartaasti. Oma liemeni oli Pirkan kikherneistä ja melko paksua sellaisenaan. Seuraavalla kerralla kokeilen ilman keittämistä, koska mitä yksinkertaisempaa leivonta on, sen parempi. Muuten taikina oli perusbrownietaikina, mutta ilman suklaata. Lisäsin espressojauhetta mausteeksi, mutta myös kahvia voi hyvin laittaa tilalle. Maitona oli tällä leivontakerralla kookosmaito ja rasvana rypsiöljy. Paistoaika oli 35 minuuttia, mutta se olisi voinut olla hetken pitempikin. En kuitenkaan halunnut paistaa brownieta liian kauan, koska en tiennyt, miten helposti se olisi kuivahtanut. Paistoin brownien pienehkössä metallivuoassa.

Maku oli hyvä ja täyteläinen ja koostumus hieman mureneva mutta myös tahmaisen mehevä. Lisäämällä suklaata tai kovaa rasvaa, koostumuksesta saisi jämäkämmän. Jatkan varmasti aquafaballa kokeilua myös muihin resepteihin. Erityisesti suolaisissa taikinoissa tätä kiinnostaisi testata. Suosittelen vegaaneille ja vegaanivaihtoehtoja etsiville. Ehkä seuraavalla kerralla voisin tehdä taikinan tuplana tai puolitoistakertaisena, niin lopputuloksena olisi näyttävämpiä leivonnaisia. 

Vegaaniset browniet aquafabasta

Yhden kikhernepaketin säilöntäliemi (tässä Pirkka)
1,25 dl hienoa sokeria
0,75 dl muscovadosokeria
1/4 tl viinikiveä (tässä ei ollut)
1,5 dl jauhoja (tässä täysjyvävehnäjauho ja vehnäjauho)
1,5 dl kaakaojauhe
1 tl leivinjauhetta
espressojauhe
2 tl vaniljasokeria
0,5 dl maitoa (tässä kookos)
0,5 dl rasvaa (tässä rypsiöljy, myös pullomargariini tai sulatettu pakettimargariini)

Keitä kikhernelientä eli aquafabaa kokoon n. 5 minuuttia ja anna jäähtyä hetken. Vatkaa aquafabaa, kunnes se on valkoista ja siihen muodostuu selkeitä ja pysyviä huippuja nosteltaessa. Vatkaa sekaan sokerit vähitellen lisäten sekä viinikumi. Sekoita kuivat aineet. Sekoita vaahtoon kuiva-aineita, rasvaa ja nestettä vuorotellen hellästi sekoittaen. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n. 35 minuuttia.


Vegaaninen brownie

Brownie uuniin menossa

Aquafabavaahto ennen sokerin lisäystä

tiistai 17. tammikuuta 2017

Curry-maustetut broileripyörykät

Broileripyörykät curry-mausteella

Löysin eilen Prismasta Luomubroilerin jauhelihaa ja pakko oli kokeilla pyöryköiden tekemistä. En ole koskaan ennen käyttänyt broilerinjauhelihaa, mutta on ollut mielessä. Rasvaa tässä jauhelihassa oli vain 3,4g/100g. Maustoin pullat currymausteella ja sekaan laitoin kuutioitua paprikaa ja ruualta jäänyttä keitettyä porkkanaa hienonnettuna. Olisin laittanut kesäkurpitsaraastetta, mutta mies oli käyttänyt loput kesäkurpitsasta lounasmunakkaaseen. Laitoin sekaan myös vähän chiliä ja silti maistuivat myös perheen pienille. Tänään nautittiin näitä kasvissosekeiton kanssa kylminä. Maistuivat, eikä kitalakeen jäänyt ikävää rasvan makua, niin kuin joskus kylmiä lihapullia syödessä käy. Ehdottomasti tulen varioimaan tästä perusohjeesta muistakin versioita. Pakkasessa odottelee vielä pari pakettia. Ehkä seuraavalla kerralla laitan pyörykkätaikinan sekaan linssejä ja teen kunnon curry-kastikkeen tai tomaattikastikkeen spagetin kera.

Curry-maustetut broileripyörykät

400 g broilerin jauhelihaa
1 dl nestettä, laitoin tällä kertaa Flora ruoka 15%
1/2 dl korppujauhoja
1 muna
1/2 tl curry-maustetta
ripaus chilijauhetta
paprikajauhetta oman maun mukaan
samoin sipulijauhetta
kurkumaa
valkosipulia raastettuna
puolikas sipuli pieneksi hienonnettuna
paprikaa/raastettua kesäkurpitsaa/porkkanaa
tuoretta korianteria
öljyä

Pilko kasvikset ja laita aineet kulhoon. Sekoita taikina tasaiseksi. Tee pyöryköitä uunipellille ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia tai pannulla kunnes pyörykät ovat kunnolla kypsiä.

lauantai 7. tammikuuta 2017

Blinipannari

Blinipannari, mätiä ja kylmäsavulohta

Blinit ovat ehdottomasti yksi mun keskitalven suosikkiherkuista. Ne myös sopivat hyvin tänne Savoon, kun ollaan itärajan tuntumassa. Mulla on ollut jo pidemmän aikaa mielessä, että pitäisi kokeilla blinipannaria, kun se tuntuu tulevan nyt taas monessa paikassa vastaan. Nyt loppiaisen tietämillä oli hyvä hetki testata. Vertailin netin reseptejä ja päädyin lopulta tällaiseen omaan muunnelmaan. Minusta olut kuuluu blineihin ja myös reilu määrä tattarijauhoja. Mielestäni muita jauhoja ei välttämättä tarvita ollenkaan, mutta laitoin tällä kertaa 1/4 täysjyvävehnäjauhoja. Hyvää tuli näinkin. Erottelin valkuaiset ja keltuaiset ja maitona oli rasvaton maito.

Parasta maun lisäksi blinipannarissa on, että säästyy paistettujen blinien käryltä ja paistamisen vaivalta. Pellillinen blinipannaria tuli nopeasti, helposti ja siististi. Lapsetkin tykkäsivät etenkin hunajalisukkeen kera. Meillä ei ollut tällä kertaa tarjolla ollenkaan smetanaa. Kermaviiliä levitin pannarin päälle yhden purkillisen, mutta puolitoista olisi tuonut runsautta täytteeseen. Lisukkeena oli myös suolakurkkuja, hunajaa, sitruunaa ja keitettyjä perunoita sekä salaattia. Muutama pala pannaria jäi vielä illalla valkkarilasin kanssa nautittavaksi. Pannari leikkaantui hyvin ja siitä saisikin helposti myös pieniä suupaloja vaikka juhlissa tarjottavaksi. Rasvaakaan tähän ei uponnut suuria määriä ja meidän mielestä maku oli kohdillaan tällaisessa kevyemmässäkin versiossa. Ja jos lisää voin makua kaipaa, niin sehän onnistuu helposti voin määrää lisäämällä. Varmasti tehdään tätä myös jatkossa!

Blinipannari, iso pellillinen

7 dl maitoa
25 g hiivaa
3 dl tattarijauhoja
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 dl olutta
3 kananmunaa eroteltuna ja valkuainen kovaksi vatkattuna
15 g sulatettua voita
3 rkl pullomargariinia/rypsiöljyä
1/2 tl suolaa

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon hiiva. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Peitä kulho ja anna taikinan odottaa pöydällä seuraavaan aamuun tai joitain tunteja, kunnes se kuplii kunnolla.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Lisää taikinaan olut, keltuaiset, voi, margariini ja suola. Sekoita tasaiseksi. Lopuksi kääntele joukkoon varovasti vatkattu valkuainen.

Kaada taikina syvälle uunipellille ja paista n. 35 minuuttia, jolloin pannari on pinnalta vaaleanruskea. Anna valmiin pannarin jäähtyä hetki. Tämän jälkeen koristele haluamillasi lisukkeilla kuten kylmäsavulohella, mädillä, ravunpyrstöillä, kermaviilillä tai smetanalla, hunajalla, tillillä, salottisipulilla ja suolakurkuilla.

Blinipannari ilman täytteitä

Blinipannari

Blinipannari täytteillä

tiistai 3. tammikuuta 2017

Sydänystävän lasagne

Sydänystävän lasagne

Mulla oli inspiraatio ruuanlaittoon täysin kadoksissa koko viime syksyn ja loppuvuoden. Liekkö johtui ylipäätään ajan puutteesta ja kokonaiskuormasta opintojen, töiden ja perhe-elämän arjen seoksessa vai jostain muusta, mutta en juuri ole leiponut, ja mies on lähinnä hoitanut ruokapuolta. Toisaalta on ollut tosi hienoa, kun ruokarutiinit ovat välillä toisen osapuolen harteilla, mutta saahan on ruuasta saatavilla myös kiksejä ja nautintoa sekä suunnittelusta että lopputuotteista.

Moni on kysynyt multa ravitsemustieteen opintojen aikana, että onko oma ruokavalioni tai suhtautuminen ruokaan muuttunut jotenkin. Perusasiat eivät ole, mutta leiponut olen vähemmän, mikä johtunee myös ajan puutteesta. Ylipäätään olen aina miettinyt rasvan laatua, vähentänyt resepteistä suolaa ja sokeria, suosinut täysjyväviljaa, käyttänyt paljon kasviksia ja vähentänyt lihaa jo paljon ennen ravitsemusterapeutin opintojen alkua. Uusia kasvisproteiinivalmisteita olen tervehtinyt ilolla. Ei ihme, että useampikin taho on povannut kasvisruokailua tämän uuden 2017 vuoden yhdeksi ruokatrendiksi. Toisaalta on ollut helpottavaa huomata opintojen kuluessa, että omat perusvalinnat ovat hyviä ja että olen saanut ne jo lapsuudenkodista perintönä. Sininen 70% Keiju oli meillä ruokapöydässä jo 90-luvulla. Kaikilla ei ole ollut samaa onnea, vaan perheen ruokavalinnat ja -tavat on joskus pistettävä omalla kohdalla täysin uusiksi. Mahdotonta se ei ole, mutta haaste tietenkin, kuten niin monien lapsena opittujen tottumusten ja tapojen muuttaminen.

Yhä enemmän olen kiinnostunut terveyttä edistävästä ruokavaliosta ja ruuan osuudesta hyvinvoinnissamme eikä vain sairauksien aiheuttajana. Kuitenkin sydän- ja verisuonisairaudet ovat meille suomalaisille turhankin tunttuja ja itsellenikin ovat tulleet tuskallisen ja surullisen lähelle. Siispä tässä monen kestosuosikki lasagne sydänystävän versiona. Tytär tuuletti, että hän oli toivonutkin tätä Karvisen lempiruokaa. Minulle erityinen lasagnemuisto on vuodelta 2004, kun söin lasagnea Santa Monicasssa. Olin tullut juuri Meksikosta, ja himosin pastaa ja leipää erilaisten maissilättyjen järsimisen jälkeen. Ehkä jokaisella on jokin lasagnemuisto, toivottavasti hyvä sellainen.

Tämän lasagnen voi hyvin tehdä myös lihattomana esim. Nyhtiksestä tai Härkiksestä. Meillä oli tällä kertaa lihana jauheliha, luomuna ja vähärasvaisena Kuopion hallin Savo-Karjalan lihasta. Jospa tästä omakin innostus ruuanlaittoon heräisi taas uudelleen. Lukemista ja kirjoitushommia syömisestä ja ruuasta kyllä riittää jokaiselle päivälle ja vähän ylikin. Muutama idea on jo mielessä hautumassa ja listan tynkäkin pitenee pienessä punaisessa kirjassa.

Sydänystävän lasagne

Tomaattikastike:

rypsuöljyä
iso sipuli
valkosipulia
porkkana tai kaksi
kesäkurpitsaa
selleriä
luomunaudan vähärasvaista jauhelihaa
1 dl punaisia linssejä
vettä linssejä varten
tomaattisosetta
tomaattimurskaa
oreganoa, basilikaa, timjamia
tuoretta persiljaa tai muita yrttejä
mustapippuria
(suolaa hyvin vähän)

Valkokastike:

Sydänmerkittyä kasvisrasvalevitettä
rypsiöljyä
vehnäjauhoja saman verran kuin rasvaa
rasvatonta maitoa
muskottipähkinää
(suolaa hyvin vähän)

Täysjyvälasagnelevyjä

15-17% juustoa ja hennosti parmesania

Tee tomaattikastike ja valkokastike. Paista jauheliha. Kuullota sipulit, tomaattipyre ja kasvikset. Lisää liha ja linssit sekä tomaattimurska ja vettä linssejä varten. Mausta ja anna hautua, jotta linssit kypsyvät. Loraus viiniä sopii hyvin kastikkeeseen.

Valkokastiketta varten sulata rasva ja lisää jauhot. Anna kypsyä hetki ja lisää maito koko ajan hyvin sekoittaen, jotta kastikkeesta ei tule kokkareista. Anna kypsyä tomaattikastikkeen kanssa samaan aikaan. Mausta muskottipähkinällä.

Raasta juusto, jota ei tule kuin pinnalle. Kokoa lasagne siten, että alimmaksi tulee tomaattikastiketta ja sen päälle lasagnelevyjä. Muut kerrokset tomaattikastike, valkokastike ja lasagnelevyt. Jätä valkokastike päällimmäiseksi. Ripottele pinnalle juusto.

Paista 175 asteisessa uunissa n. 35-40 minuuttia. Anna vetäytyä hetki. Tarjoile salaatin ja balsamicon kera.