sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Mausteinen lohi-couscous


Meillä tätä lohi-couscousia on syöty jo useamman vuoden ajan. Välillä seassa on jotain vihanneksia, rusinoiden tilalla taateleita tai kuivattuja viikunoita paloina, mausteena tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa, mutta pääraaka-aineet - lohi, paahdetut mantelit, couscous ja viisimauste - ovat aina samat. Reseptin alkuperä on muistaakseni jostain viime vuosikymmenen GRVstä eli Glorian ruoka ja viini-lehdestä. Salaatti on nopea, helppo ja maistuu erityisesti talvella mausteisuutensa ansiosta. Resepti on ollut mielessäni jo monta viikkoa, ja sopivasti sää muuttui kylmemmäksi takatalven ansiosta. Tätä vousvousia voi syödä niin lämpimänä kuin kylmänäkin ja lisukkeena maistuu täyteläinen jogurtti.

Tässä vielä reseptiin tarvittavat aineet ja vaiheet:

1 dl kokojyvä-couscousia ja kiehuvaa vettä (tai kasvislientä), niin että veden pinta ulottuu yhden sentin couscousin yli kulhossa
noin 400 g lohta
kokonaisia kuorittuja manteleita
rusinoita tai taateleita
kikherneitä
kurkumaa, mustapippuria ja korianteria jauhettuna maustamaan couscousia
viisimaustetta maustamaan kalan
hieman suolaa

Turvota couscous maustetussa liemessä. Paahda mantelit ja paista lohi. Mausta lohi. Sekoita muut aineet paitsi lohi ja mantelit couscousiin. Lisää lohi ja mantelit ja sekoita hieman. Tarjoa jogurtin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti