keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Possua herkkusienikastikkeessa




Luin viime vuoden lopulla iltalukemisena Ranskalaisen keittiön salaisuudet -keittokirjaa toimittajina Julia Child, Louisette Bertholle & Simone Beck. Pidän keittokirjojen lukemisesta ennen nukkumaan menoa. Yleensä ne eivät sisällä liikaa jännitystä mielikuvituksellisiin uniin taipuvaiselle mielelleni. Pian ollaan perheen kanssa Ranskanmaalla nauttimassa ranskalaisen keittiön herkkuja, joten teemaan sopien laitan joku viikko sitten valmistamani possukastikkeen reseptin tänne muidenkin hyödynnettäväksi. Kyseisestä kirjasta jäivät mieleen useat reseptit, joissa oli jotain lihaa herkkusienikastikkeessa, joten keskeisessä osassa tässä reseptissä ovat hyvin paistetut ruskeat herkkusienet. Ruskistamiseen kannattaa varata mukavasti aikaa, jotta herkkusienet pystyy paistamaan riittävän monessa erässä parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi. Käytin öljy-voi-seosta paistamisessa sekä fileen että sienten kanssa. Pitäisin ulkofilettä enemmän kyljyksistä, mutta kyljyksiä on luomuna vähän hankalaa löytää, joten tyydyin ulkofileeseen. Kyljyksien luista saisi mukavasti makua kastikkeeseen. Mausteena hivenen timjamia ja mustapippuria. Tarjosin kastikkeen suomalaisittain keitettyjen perunoiden ja porkkanoiden kanssa. Kasvikset voi myös pyöräyttää pienessä nokareessa voita ja lisätä hienonnettua lehtipersiljaa. Kastiketta en sen kummemmin suurustanut. Suurustuksen voi tehdä helposti sienten, sipulien ja filepalojen paistamisen jälkeen vehnäjauhoista ja voista.

Raaka-aineet:

400 g possun filettä tai kyljyksiä
voita
öljyä
paketti ruskeita herkkusieniä
valkosipulin kynsi
pieni sipuli
1/2 dl vettä
1/2 dl kermaa kuohukermaa
timjamia
mustapippuria
suolaa

Ruskista herkkusienet pienissä erissä kuumalla pannulla voi-öljy-seoksessa ja siirrä syrjään. Leikkaa file siivuiksi. Tee pienet viillot fileen rasvaiseen reunaan, jotta filepalat pysyisivät litteinä. Ruskista pienissä erissä kuumalla pannulla voi-öljy-seoksessa. Mausta pippurilla ja kuivatulla tai tuoreella timjamilla. Ota kaikki lihat pois pannulta. Lihan ei tarvitse olla täysin kypsää. Kuullota sipulit ja ota pois pannulta. Lisää pannulle vesi ja kaavi kaikki hyvät maut mukaan liemeen. Kiehauta. Pienennä lämpöä tai laita pannu viileämmälle levylle. Lisää kastikkeen ainekset ja anna hautua hyvin hiljalleen viitisen minuuttia tai kunnes pihvit ovat kypsiä mutta eivät kuivia. Lisää kerma ja sekoita. Kermaa tai pihvejä ei kannata keittää. Kastiketta voi suurustaa myös nokareella voita. Tarjoa persijaporkkanoiden ja sopivan punaviinin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti