lauantai 18. elokuuta 2012

Feta-pinaattitäytteiset filokolmiot


Filotaikinassa on jotakin tosi hauskaa. Silkinohuita taikinalevyjä pitää kohdella varovasti, mutta toisaalta pienet repeämätkään eivät niin haittaa. Lopputulos on ollut aina makoisa, parempi kuin voitaikinasta leipoessa. Filotaikina ehti odotella pakkasessa jo tovin, kunnes viime viikonloppuna inspiroiduin tekemään näitä pinaattipiirakoita. Käytin pohjana Sally Butcherin Vegestan-kirjan Juusto-nokkospiiraat-reseptiä Peyurli Boregi, s. 19. Muuntelin raaka-ainesisältöä hieman ja tein piirakoista myös eri muotoisia kuin Butcherin kirjassa. Korvasin nokkoset pinaatilla ja lisäsin täytteeseen pinjansiemeniä. Saksanpähkinät sopisivat varmasti myös hyvin näihin piiraisiin, mutta minun allergiani vuoksi meillä on harvoin pähkinöitä leivonnaisissa. Osan piirakoista tein kolmionmuotoisiksi ja lopusta taikinasta tein yhden isomman rullan. Molemmat onnistuivat hyvin. Miehen kanssa nautittiin näitä piiraita vuodenhmaito wulong-teen kanssa. Passasivat yhteen kerrassaan mainiosti.

Feta-pinaattitäytteiset filokolmiot:

500 g pinaattia
pari isoa kourallista rucolaa
1 sipuli
250 g fetajuustoa
3 kananmunaa
2 rkl pinjansiemeniä tai saksanpähkinöitä
mustapippuria
2 rkl maustamatonta jogurttia
2 rkl oliiviöljyä
paketti filotaikinaa

Kuumenna uuni 200 asteiseksi. Ota filotaikina sulamaan huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Muistaakseni paketissa sulatusaika oli ainakin kaksi tuntia. Keitä pinaateja pari minuuttia. Huuhtaise kylmällä vedellä, purista lävikön avulla suhteellisen kuivaksi ja hienonna. Hienonna sipuli ja rucola. Sekoita kulhossa hyvin pinaatti, rucola, sipuli, pinjansiemenet, 1 muna, murusteltu fetajuusto sekä pippuri. Sekoita keskenään jogurtti, oliiviöljy ja kaksi munaa. Seoksen juoksettumisesta ei tarvitse huolestua.

Pidä filotaikinalevyt kostean keittiöpyyhkeen alla leipomisen ajan. Ota yksi levy ja aseta se leivonta-alustalle. Levitä sille sudilla jogurttiseosta reunoille saakka. Levyn ei pidä olla litimärkä. Aseta päälle toinen levy ja sivele myös se. Jatka levyjen pinoamista kunnes neljä levyä on päällekkäin. Jaa levy viiteen suikaleeseen. Aseta suikaleen toiseen päähän kulmaan pari ruokalusikallista täytettä. Käännä kulma, jossa täytettä on täytteen yli siten, että suikaleen alareuna tulee pitkää sivua vasten. Jatka kolmioiden pyörittelyä kunnes koko suikale on käyty läpi. Jos suikaletta "jää yli", taita reuna kolmion sisään. Piiraista ei kannata tehdä kovin teräväreunaisia, koska filotaikina palaa helposti. Asettele kolmiot uunipellille ja voitele jogurttiseoksella. Paista uunissa noin 10 minuuttia.

Rullan voit valmistaa samoin kuin edellä, mutta älä leikkaa levyjä suikaleiksi. Ripottele täytettä koko levyn alueelle jättäen kuitenkin reunoille hieman tilaa. taita taikinaa hieman sivuista sisäänpäin ja rullaa rullaksi. Sivele päälle jogurttiseosta. Jos seos tuntuu loppuvan kesken, voit jatkaa sitä jogurtilla ja öljyllä tai käyttää pelkkää öljyä. Paista uunissa noin 20 minuuttia 175 asteessa.

1 kommentti:

  1. oj, nämä sopisi ihanasti spesiaalimmaksi iltapalaksi kauniisti katettavaksi, vanhempien omaan iltahetkeen! Lisää suolaisten hyvyyksien ohjeita odottaa uteliaana Margit

    VastaaPoista