sunnuntai 4. elokuuta 2013

Tomaattikeitto

Tomaattikeittoa ja voitaikina-unikonsiementikkuja
Pakko myöntää, että en ole koskaan ennen tehnyt tomaattikeittoa. En tiedä, miten näin on päässyt käymään, koska syön paljon tomaattia, koska en lapsena voinut sitä syödä. En kyllä koskaan myöskään osta lounaaksi tomaattikeittoa, jos sitä on tarjolla. Yleensä syön mieluummin erilaisia juuressosekeittoja. Kai olen vähän kangistunut kaavoihini. Helppo ja turvallinen elämä viehättää meistä useimpaa myös ruokapöydässä.

Pari viikkoa sitten lounastelin työkavereiden kanssa Armas katukeittiö & delissä Tampereella, ja molemmat työkaverit söivät hyvällä ruokahalulla siellä tarjolla olleen tomaattikeiton. Itse päädyin tuttuun kasviskebabiin. Jututin työkavereita heidän tomaattikeiton syönnistään, ja molemmat kertoivat myös itse keittelevänsä tomaattikeittoa joko tuoreista tomaateista tai tomaattimurskasta. Molemmat myös muistelivat tomaattikeittokokemuksiaan ja lounaslemppareitaan. Tunsinpa itseni hieman hölmöksi - eihän tällainen tomaattikeittotietämättömyys sovi ollenkaan mun pirtaani! Niinpä heti samana iltana keittelin kotiväelle syvän punaisen tomaattisopan. Hyvää tuli ja unikonsiemen-voitaikinatikut sopivat happaman keiton kanssa tosi hyvin.

Tämä resepti ei ole kopio mistään suoraan, mutta etsin kyllä inspiraatiota useasta paikasta netistä ja lehdistä. En laittanut meidän versioon linssejä, mutta ne sopisivat kyllä tähän keittoon hyvin, jos kaipaa tuhdimpaa soppaa. Olin laiska ja käytin valmista tomaattimurskaa. Jospa vielä kesän lopuksi intoutuisin tekemään tätä uudestaan tuoreista tomaateista

Ensimmäinen tomaattikeittoni

oliiviöljyä
valkosipulinkynsi
sipuli
pala porkkanaa
pala selleriä
1/2 dl valkoviiniä tai loraus balsamicoa
basilikaa kuivana
1 tl tomaattipyrettä
aurinkokuivattua tomaattia
2 prk tomaattimurskaa
2 dl vettä/kasvislientä
pari palaa kuivahtanutta vaaleaa leipää
tuoretta lehtipersiljaa
tuoretta basilikaa
(ripaus sokeria)
mustapippuria
suolaa

Keiton päälle:
oliiviöljyä
fetaa/vuohenjuustoa/raejuustoa

Kuori ja pilko vihannekset, aurinkokuivattutomaatti ja sipulit. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota kasviksia hetki. Lisää tomaattipyre ja kuullota lisää. Lisää viini ja annan alkoholin haihtua. Lisää tomaattimurska ja vesi/kasvisliemi. Anna keiton porista noin 5 minuuttia ja lisää leipäpalat. Keitä noin 15-20 minuuttia. Hienonna yrtit ja lisää ne keittoon. Mausta keitto ja soseuta sileäksi. Tarkista maku ja mausta lisää makusi mukaan. Tarjoa kuumana oliiviöljyn ja lempijuustosi kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti