sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Perinneherkkuja "laimennettuna": kaalipataa jauhelihalla ja quornilla

Kaalipata valmiina uuniin
Jauheliha - tuo lapsiperhearjen ruokapöydän vakiovieras - taipuu moneen, mutta niin, se on lihaa. Suomalainen syö keskimäärin 80 kg lihaa vuodessa. Tietysti osa tästä menee hävikkiin mm. syömättömänä ruokana. Kuitenkin lihan kulutuksen kasvu on tosiasia, joka ei ole kasvisruokabuumissa hidastunut, vaan käyrät näyttävät jatkavan nousujohteisina nyhtökaurasta ja härkiksestä huolimatta.

Moni meistä lapsiperheiden ruokahuoltajista pohtii, miten punaisen lihan määrää voisi vähentää. Suomalaisissa ravitsemussuosituksissa aikuisille suositellaan enintään 500 g punaista lihaa viikossa. Lapsille tietenkin iän mukaan tätä vähemmän. On totta, että broilerin käyttö on lisääntynyt, mutta varmasti monen perheen kestosuosikkeihin kuuluvat silti jauhelijakastike, makaronilaatikko ja lihapullat. Meilläkin syödään jauhelihaa, joka on yleensä luomunaudan jauhelihaa. Valinnalla ei ole ravitsemuksellisia taustoja, vaan ne liittyvät eläinten olosuhteisiin. Koska luomubroileria on nykyään paremmin tarjolla, syömme broileria useammin kuin ennen ja broileripullat ovat meillä vakiosapuskaa. Kuitenkin suomalaiset perinneherkut kuten makaronilaatikko tai kaalilaatikko maistuvat meillä kaikille. Pataruuat ovat myös helppoja valmistaa: aineet pataan, pata uuniin alhaiseen lämpötilaan pariksi tunniksi ja nam, herkkuruoka on valmista.

Tätä kaalipataa tein pari viikkoa sitten uudesta kaalista, sipulista ja porkkanoista. Mukaan laitoin jauhelihaa, quornia ja punaisia linssejä. Sekoittamalla jauhelihan sekaan quornia, soijarouhetta, linssejä tai papuja, voin vähentää lihan määrää, mutta en luovu proteiinista. Lisäksi pavut ja linssit ovat terveyttä edistävää ruokaa. Yleensä laitan quornia tai pakastettua soijajauhista yhteen laatikkoon tai pataan n. puoli pussia eli n. 150 g. Lisäksi laitoin tähän pataan 1 dl punaisia linssejä. Riisin tilalla oli ohrasuurimoiden ja tumman puuroriisin seosta kuidun määrän lisäämiseksi. 

Tietenkään lihaa ei ole pakko laittaa ollenkaan, vaan koko padan voi tehdä vegaanisena. Kuitenkin monet pitävät lihan mausta, eivätkä muutenkaan ole taipuvaisia purismiin. Vaikkei lapsia yleensä kannata huijata syömään jotain heille vierasta, ei minusta ole mitään väärää "laimentaa" liharuokia kasvipohjaisilla proteiinivalmisteilla. Lapsen voi ottaa mukaan ruuanlaittoon, ja näyttää hänelle, mitä kaikkea pataan laitetaan. Vaikkei ruuasta näin tulekaan kasvisruokaa, vähenee syödyn lihan määrä väistämättä ja samalla linssien ja muiden kasviproteiinilähteiden käyttö lisääntyy ilman erillisiä kasvisruokapäiviä. Olisi kiva kuulla myös muiden kokemuksia liha- ja kasvisruokien uusista ja arjessa toimivista yhdistelmistä.

Kaalipata

keskikokoinen kaali suikaloituna
2 sipulia hienonnettuna ja kuullotettuna
pala valkosipulia
pari porkkanaa
1,5 dl täysjyväriisi-ohraseosta
1 dl punaisia linssejä
300-400 g jauhelihaa ruskistettuna
150 g quorn färsiä tai soijapohjaista jauhista
(lihaliemikuutio)
siirappia oman maun mukaan
vettä
mustapippuria, valkopippuria
meiramia reilusti
timjamia ja basilikaa
suolaa, jos haluaa

Lämmitä uuni n. 150-175 asteeseen. Ruskista jauheliha ja kuullota sipuli. Suikaloi kaali. Keitä riisi-ohraseos paketin ohjeen mukaan. Seassa voit keittää myös linssit. Pane kaikki ainekset pataan ja lisää jonkin verran vettä. Hauduta pataa n. kaksi tuntia, kunnes kaali on pehmentynyt. Sekoita välillä ja lisää vettä tarvittaessa.

Valmista kaalipataa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti