perjantai 4. elokuuta 2017

Sadepäivän sulo: Chocolate Chip Banana Bread

Banaanikakku maapähkinävoikuorrutteella

Taas yksi kesäinen sadepäivä. Niitä on riittänyt mutta niin on myös kauniita iltoja ja aurinkoa. Mikäpä mukavampaa sadepäivän puuhaa kuin leipominen. Nyt oikein urakoin, kun tein sekä omenablondieita että tätä suklaahippubanaanileipää. Samalla uuninlämmityksellä tein myös pitkään toivottua moussakaa. Kaikki reseptit löytyvät täältä blogista. Taisi olla jotain leivontapaineita purkamatta.

Vaikka kesää onkin vielä jäljellä, kolkuttelee syksy jo ovelle. Koulun alkuun on alle viikko, ja kohta täytyy päästää esikoinen maailmalle koulun penkkiä kuluttamaan, mikä on pelkästään hienoa. Vaikka kaikilla on varmasti koulusta myös vaikeita muistoja ja osalla todella raskaitakin, näen koulussa paljon hienoja asioita. Minulla on peruskoulusta hyviä muistoja ja koen saaneeni sieltä paljon tukevia eväitä elämään. Mitä kaikkea opittavaa ja koettavaa onkaan edessä, mistä pieni mieli ei vielä tiedä mitään! Lisänä tietysti uusia kavereita, itsenäistymistä ja maailman avartumista. Onneksi koulumatka on lyhyt, turvallinen ja korkeiden lehmusten suojaama. Toivottavasti kouluyhteisö ottaa lämpimästi meidän pienet vastaan.

Kun on syksy mielessä, taipuivat leivonnaisetkin jo syksyiseen suuntaan. Toisaalta kesän herkut taitavat olla hieman myöhässä. Ainakaan metsämustikkaa en ole vielä myynnissä nähnyt. Mutta vielä tulee syksyn omenasato ja lopulta myös pimenevät illat sekä monella suklaan kaipuu. Silloin voi pyöräyttää nopean banaanikakun, johon ainekset löytyvät helposti mistä tahansa lähikaupasta. Alla myös maapähkinävoikuorrutteen ohje. Kokeilin siihen 3% Philadelphiaa ja mielestäni toimi oikein hyvin. Kuorrute jämäköityi hyvin jääkaapissa. Kakku maistui samana päivänä ja seuraavana jopa paremmalta. Kuulemma kakku on kahvin kanssa erinomaista ja maistui kyllä myös tumman teen parina oikein kivasti.

Suklaahippubanaanikakku eli Chocolate Chip Banana Bread

2 munaa
1/4 kuppi öljyä tai juoksevaa margariinia
1/4 kuppi muscovadosokeria
1/4 kuppi hienoa sokeri
1 1/2 kuppi täysjyvä- ja tavallisia vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl kanelia
3 kypsää banaania
0,5 dl kookos-/manteli-/tai muuta kasvimaitoa tai rasvatonta maitoa
100 g tumma suklaata tai maitosuklaata rouhittuna

Lämmitä uuni 175 asteiseksi. Voitele leipävuoka margariinilla ja jauhota korppujauhoilla. Muussaa banaanit haarukalla. Sekoita kuivat aineet keskenään ja rouhi suklaa. Vatkaa munat kevyesti ja lisää sekaan sokeri ja vatkaa sekaisin. Vatkaa sekaan myös öljy tai juokseva margariini. Sekoita banaani, kuivat aineet, suklaa ja maito munaseokseen. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista n. 45 minuuttia kunnes tikulla kokeiltuna taikinaa ei jää tikkuun.

Tuorejuusto-maapähkinävoikuorrute

1/4 kuppia pehmeää Keiju 70%
1/2 kuppi maapähkinävoita tai mantelivoita
1/8 kuppi Philadelphia 3% tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
1 kuppi tomusokeria

Vatkaa margariini vaaleammaksi. Vatkaa sekaan maapähkinävoi ja tuorejuusto. Lisää tomusokeri siivilän läpi seokseen vatkaten ja sekoita joukkoon lopuksi myös vaniljasokeri.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti